Linkkejä

 

< Artikkelit listaukseen

 

Etsi yrityksiä
palvelustamme sanalla

Puutarha

Katso palvelustamme

yritykset tuoteryhmällä

Valaistus

 

 

 

 

 

Puutarha

Asiasana: Puutarha

Kirjoittanut: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
Päiväys: 10.04.2008

Vinkkejä puutarhamyymälässä shoppailuun: mistä tunnistaa hyvälaatuisen taimen?

Uusien taimien ostamisessa on omat niksinsä, joiden avulla pystyy varmistamaan sen, että kotipuutarhaan päätyy vain priimatavaraa. Taimen ulkonäkö kertoo paljon sen kunnosta ja laadusta, mutta ostajalle pitää antaa tietoa myös esimerkiksi sen alkuperästä. Eviran tarkastaja Kim Tilli kertoo, mitä kuluttajan kannattaa muistaa taimiostoksia tehdessään.

Hyvälaatuinen taimi
Hyvälaatuinen taimi on ehjä ja tuore eikä siinä saa olla pakkasen, kovan tuulen tai liiallisen lämmön aiheuttamia vaurioita. Kuvassa Kuunliljan taimia. Kuva Leena Nurmi

Kevätauringon paiste ja lämpenevät ilmat kääntävät puutarhaihmisten ajatukset lähestyvään kesään. Monet uusivat pihaistutuksiaan ja ostavat uusia taimia niin hyöty- kuin koristekäyttöönkin. Taimimyymälässä ei kannata tehdä ostoksia sokkona, vaan taimet on syytä valikoida huolella.
- Taimien oksissa riippuu usein kauniita värikuvia siitä, mitä niistä pitäisi tulla. Se ei kuitenkaan riitä, vaan myynnin yhteydessä vaaditaan tiettyjä tietoja annettavaksi ostajalle. Taimen nimilapussa pitää lukea kasvin nimi suomeksi tai ruotsiksi, tieteellinen nimi, lajike ja alkuperämaa. Siinä pitää kertoa myös myyjän, viljelijän tai tavaran toimittajan nimi, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tarkastaja Kim Tilli.

Lisätietoja voi kysellä myös myyjiltä, jotka osaavat neuvoa esimerkiksi siinä, millaiseen maahan ostettu taimi pitää istuttaa.

Nimilappuihin kirjatut tiedot auttavat valitsemaan taimien joukosta omaan puutarhaan sopivan taimen. Puuntaimien nimilapuissa kerrotaan, millaiseen runkoon kyseinen lajike on vartettu. Runko voi olla kasvista riippuen varsinaisen taimen kanssa eri lajia, esimerkiksi tuomipihlaja voi olla vartettuna tavalliseen kotipihlajaan.
- Perusrunko vaikuttaa siihen, miten voimakkaasti lajike kasvaa. Jos esimerkiksi omenalla on voimakaskasvuinen perusrunko, siitä kasvaa iso puu, josta satoa saa odottaa pitkään. Heikkokasvuisempaan runkoon vartettuna omenapuusta ei tule niin kookasta, jolloin se mahtuu pienempäänkin pihaan. Se tulee myös satoikään aikaisemmin.

Juuristo kertoo taimen kunnosta

Taimia ei kannata ostaa pelkän hinnan ja annettujen tietojen perusteella, vaan kasveja on syytä tarkastella lähempääkin. Hyvälaatuinen taimi on ehjä ja tuore eikä siinä saa olla pakkasen, kovan tuulen tai liiallisen lämmön aiheuttamia vaurioita. Mikäli kasvissa näkyy härmää, sientä tai kirvoja, ostos on paras jättää tekemättä.

Juuristo kertoo taimen kunnosta
Juuristo kertoo taimen kunnosta.


Jos taimessa ei ole vielä lehtiä vaikka kesä on jo pitkällä, on syytä tarkistaa, onko se ylipäänsä elossa. Asian voi tarkistaa helposti juuristosta, joka elävällä kasvilla on tuore ja valkoinen.
- Astiataimena myytävät kasvit ovat juurtuneet astiaan eli kun kasvin nostaa ruukusta, mullat eivät putoa pois. Kasvia voidaan myydä myös esipakattuna, jolloin juuret on kääritty turpeeseen ja muoviin, jotta ne pysyvät tuoreina. Esipakatut taimet myydään lepotilaisina, Tilli sanoo.

Taimen juuripaakkua tutkiessa on syytä tarkistaa myös se, ettei kasvin mukana tule monivuotisia rikkakasveja. Esimerkiksi rikkanenätti ja voikukka leviävät puutarhassa kiusallisen nopeasti.

Taimien täytettävä laatuvaatimukset

Taimista myytäessä annettavat lisätiedot liittyvät kasvien kauppakelpoisuuteen ja laatuvaatimuksiin. Taimitarhatuotteiden ja vihanneskasvien on vähittäismyynnissä täytettävä laatuvaatimukset, jotka määritellään taimiaineistolaissa ja sen asetuksissa. Vaatimukset koskevat kaikkia taimitarhatuotteita, kuten esimerkiksi puita, pensaita ja perennoja, ja niiden piirissä on myös hedelmä- ja marjakasveja sekä joitakin vihanneskasveja.
- Vähittäismyyntiä ovat myös netti- ja postimyynti, joita koskevat samat vaatimukset kuin taimimyymäläkauppaakin. Esimerkiksi mainoksissa taimien koko on kerrottava tarkkaan, koska myytävä tavara ei ole nähtävissä. Se auttaa kuluttajia tekemään hintavertailuja, Eviran tarkastaja Kim Tilli kertoo.

Taimen nimilapussa pitää lukea kasvin nimi suomeksi tai ruotsiksi, tieteellinen nimi, lajike ja alkuperämaa. Kuva Leena Nurmi
Taimen nimilapussa pitää lukea kasvin nimi suomeksi tai ruotsiksi, tieteellinen nimi, lajike ja alkuperämaa. Kuva Leena Nurmi

 

Faktaa: Taimenkin alkuperä voidaan jäljittää

- Laatuvaatimusten täyttymisen valvonnasta huolehtivat Eviran kasvintarkastajat tekemällä tarkastuksia sekä taimien tuottajien luona että myyntipaikoilla.
- Tarkastuskäyntien tarkoituksena on valvoa kasvien laji- ja lajikeaitoutta, terveyttä, alkuperä- ja nimilapputietoja sekä kauppakelpoisuutta.
- Eviran kannalta tietojen riittävyys liittyy taimen alkuperän jäljitettävyyteen. Jos kasveista löytyy esimerkiksi tauti- tai tuholaisongelmia, tietojen avulla voidaan selvittää, ovatko ongelmat peräisin kotimaiselta tuottajalta vai kokonaan toisesta maasta.

 

Lähde

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira


Tarjoaja: Evira

Muita artikkeleita samalta tarjoajalta

Tarjoaja: Evira

Auki olevan artikkelin aiheena on Puutarha

 

 

Haluatko katsoa myös tiivistelmät artikkeleista:

Evira tiivistelmät artikkeleista

 

 

Tapahtumia & messuja

Tapahtumia

Ei Sisustusalan tapahtumia tai messuja tiedossa

Katso tapahtumakalenteria

Mainoksia

Muita artikkeleita palvelussa

Jämera Kivitalo

Oma koti omin käsin

Omakotitalon rakentaminen omin voimin on iso urakka. Loikkasten perhe selviytyi haastavasta projektista ilman ulkopuolisen urakoitsijan apua, ja sai talon valmiiksi reilussa vuodessa. Lopputuloksena oli rinnetontille sopiva kivitalo, joka suunniteltiin perheen toiveiden mukaan.

Kirjoittanut: Jämerä
Lisätty: 12.04.2008

Lue artikkeli

valkoiseksi maalattu

Lakalla tai maalilla kirkkautta tummuneeseen puuhun

Puupinnat säilyvät kauniin vaaleina vain hetken ennen kuin aika tummentaa ne. Oikeat välineet ja huolellinen esityö ovat avain puupintojen onnistuneeseen raikastamiseen. Tikkurilan Maalilinjan tekninen neuvoja Hanna Salonen opastaa valitsemaan sopivat tuotteet puupintojen käsittelyyn.

Kirjoittanut: Tikkurila
Lisätty: 02.06.2008

Lue artikkeli

Pihakiveys kestää pitkään

Mistä tietää, millaiset pihakivet näyttävät hyvältä omalla kotipihalla?

Pihakiveys kestää pitkään, joten kivivalinta kannattaa tehdä huolella. Valinnassa voi leikitellä esimerkiksi väreillä ja muodoilla, mutta ulkonäön lisäksi on otettava huomioon myös kiven käyttötarkoitus. Maisemasuunnittelija Pauliina Asikainen kertoo, miten omalle pihalle löytyy sopiva kivi.

Kirjoittanut: Lemminkäinen
Lisätty: 24.04.2008

Lue artikkeli