Pihakiveys kestää pitkään, joten kivivalinta kannattaa tehdä huolella. Valinnassa voi leikitellä esimerkiksi väreillä ja muodoilla, mutta ulkonäön lisäksi on otettava huomioon myös kiven käyttötarkoitus. Maisemasuunnittelija Pauliina Asikainen kertoo, miten omalle pihalle löytyy sopiva kivi.
Pihakiveys kestää pitkään, joten kivivalinta kannattaa tehdä huolella.Pihan kiveäminen on oikea päätös, jos haluaa pihalleen uutta ilmettä ja helppohoitoisuutta. Ennen kuin kauniista kiveyksestä pääsee nauttimaan, pitää kuitenkin päättää, minkä näköinen pihasta on tarkoitus tulla. Kivivalmistajien valikoimista löytyy runsaasti erivärisiä, -muotoisia ja -näköisiä kiviä, joiden joukosta pitäisi löytää juuri omalle pihalle sopivat.
- Pihatrendit etenevät hitaammissa sykleissä kuin esimerkiksi kodin sisustustrendit, sillä verhot ovat nopeampi vaihtaa kuin pihakivet. Maanläheisiä, ruskeita sävyjä on käytetty paljon jo muutaman vuoden ajan. Myös vanhennetut, antiikkisen näköiset kivet ovat suosittuja, kertoo Lemminkäinen Betoni Oy:n maisemasuunnittelija Pauliina Asikainen.
Kotipihassa kiveyksen väri johdetaan usein rakennuksen väreistä. Kiviin valitaan vain harvoin sama väri kuin rakennuksen seinissä, vaan ne soinnutetaan yhteen esimerkiksi katon tai ikkunanpielien kanssa.
- Pihakivien valinnassa kannattaa turvautua internetiin. Monien kivivalmistajien sivuilla on ohjelmia, joilla pystyy kokeilemaan, millaiset kivet sopisivat omaan pihaan ja talon väriin. Valmistajilla on myös näyttelyalueita, joilla kivet näkyvät ulkona oikeassa käyttöympäristössään.
Pihakivien valinnassa kannattaa ottaa ulkonäön lisäksi huomioon myös se, mihin kivet tulevat. Jos pihakivien yli ajetaan autolla, niiden paksuuden pitää olla vähintään 60 milliä, kun taas oleskelualueelle riittää ohuempikin kivi. Lastenvaunuilla tai pyörätuolilla liikkuminen on helpointa tasaisilla betonilaatoilla.
- Pihan kiveäminen on hyvä päätös, jos kodissa on leikki-ikäisiä lapsia, sillä kivet vähentävät hiekan ja roskien kulkeutumista sisälle. Kivetyllä pihalla on myös mukava pelata katusählyä tai korista, Lemminkäinen Betoni Oy:n maisemasuunnittelija Pauliina Asikainen vinkkaa.
- Peleihin ja leikkeihin sopii parhaiten viisteetön betonikivi, jonka päällä pallo kulkee tasaisesti ja pikkuautot luistavat hyvin. Pesubetonipintaisia kiviä tai laattoja en suosittelisi lapsiperheille, sillä niiden pinnassa oleva karkea rouhe voi tuntua ikävältä paljaan jalan tai polven alla.
Lastenvaunuilla tai pyörätuolilla liikkuminen on helpointa tasaisilla betonilaatoilla.Käyttötarkoitus vaikuttaa myös pihalle tulevien kivien muotoon. Kaarevareunaisilla kivillä pystytään tekemään pyöreitä muotoja ja kaarevia käytäviä, kun taas suorareunaisilla kivillä tehdään suoralinjaisia muotoja. Jos kivillä on tarkoitus pengertää rinnepihaa tai rakentaa istutusaltaita, aitoja tai muureja, kannattaa valita muurikivi.
Kaarevareunaisilla kivillä pystytään tekemään pyöreitä muotoja ja kaarevia käytäviä.- Pihasuunnitelma kannattaa teettää ammattilaisella, jolloin voi olla varma siitä, että oikea tuote tulee oikeaan paikkaan, ja lopputulos on varmasti hyvä. Ammattitaitoisen pihasuunnittelijan löytää esimerkiksi viheraluesuunnittelijoiden nettisivuilta, Asikainen neuvoo.
- Jos päättää kuitenkin suunnitella pihansa itse, kivivalmistajien nettisivuilta löytyy paljon tärkeitä ja hyödyllisiä neuvoja. Myös näyttelyalueilta saa hyviä vinkkejä siihen, miten erilaisia kiviä voi käyttää yhdessä ja erikseen.
Tarjoaja: Lemminkäinen
Auki olevan artikkelin aiheena on pihakivetys
Pihojenkin tyylit seuraavat muotia – pihakivien trendeinä nyt luonnollisuus ja vanhan ajan tunnelma
(17.07.2008) (Puutarha)
Haluatko katsoa myös tiivistelmät artikkeleista:
Lemminkäinen tiivistelmät artikkeleista
Maalikauppojen hyllyt ovat täynnä erinäköisiä ja -kokoisia siveltimiä, joiden joukosta pitäisi löytää juuri omaan maalausurakkaan sopiva työväline. Valinta kannattaa tehdä huolella, sillä oikealla siveltimellä työ sujuu nopeasti ja lopputulos näyttää hyvältä. Tikkurilan Maalilinjan tekninen neuvoja Aki Aaltonen kertoo, mitkä asiat vaikuttavat siveltimen valintaan.
Kirjoittanut: Tikkurila
Lisätty: 23.04.2008
Uusien taimien ostamisessa on omat niksinsä, joiden avulla pystyy varmistamaan sen, että kotipuutarhaan päätyy vain priimatavaraa. Taimen ulkonäkö kertoo paljon sen kunnosta ja laadusta, mutta ostajalle pitää antaa tietoa myös esimerkiksi sen alkuperästä. Eviran tarkastaja Kim Tilli kertoo, mitä kuluttajan kannattaa muistaa taimiostoksia tehdessään.
Kirjoittanut: Evira
Lisätty: 11.04.2008
Puutalon huoltomaalaus on paitsi mukavaa puuhaa pilvipoutaisina kesäpäivinä, myös välttämättömyys talon kunnossapidolle. Oikein valittu maali ja hyvin pohjustettu maalauspinta takaavat pitkäikäisen ja kauniin lopputuloksen. Tikkurilan asiakaspalvelupäällikkö Rami Kuparinen kertoo, mitä maalatessa pitää ottaa huomioon.
Kirjoittanut: Tikkurila
Lisätty: 23.04.2008